08.10.2018

Sähköautot on mielestäni melko kova juttu. Meillä Maattomassa ei ole muita kuin sähköautoja. Täällä ei ole koskaan saanut huristella millään sellaisella kulkuvälineellä, jossa käytetään bensaa, dieseliä tai jotain muuta kummallista, myrkyllistä tai muuten vaan vaarallista litkua. Jotkut idiootit ovat sellaisia ehdottaneet, mutta ovat saaneet korvilleen aika nopeasti Maattoman kansalaisilta. sen verran fiksua väkeä täällä.

Luimme joidenkin muiden maiden uutisia, jossa oli pitkät litanjat niiden sähköautojen liian lyhyestä ajomatkasta yhdellä latauksella. Se oli ongelma meillä Maattomassa ihan alkuaikoina, kun tunnin huristelua varten sai istuskella makkaraa mättämässä kaksi tuntia latausta odotellessa. Sähköautot uhkasivat kansanterveyttä ja pahasti, kun kaikki lihoivat kovaa kyytiä. Vaan ei enää.

Ratkaisimme koppiksen kanssa ongelman yhdellä pienellä muutoksella meidän tuottamiin sähköautoihin. Tuo muutos muuten aiheutti ihan pyytämättä ja yllättäen melkoisen kilinän meidän firman kassaan.

Standardoitu, vaihdettava akkumoduuli.

Siinä se. Loppui latauksen odottelu ja akut saa täyteen nopeammin kuin joissain kehittymättömissä maissa tankataan tankillinen myrkkylitkua. Meidän bisnes on autojen valmistuksen lisäksi valmistaa ja myydä palveluna akunvaihtorobotteja.

Jokaisessa autossa on täsmälleen standardin mukainen, nopeasti vaihdettava akkukasetti. Niitä kasetteja voi olla myös useita. Yhden kasetin koko on sen verran pieni, että sen vaihtaa hieman hintelää rotevampi mies käsinkin, jos treeniä kaipaa.

Huoltoasemilla ja muissa palvelupisteissä on akunvaihtorobotit, ne meidän tuottamat, joista me tahkomme rahaa.

Auto ajetaan vaihtoalustalle ja mikäli autossa on useita kasetteja, valitaan montako kasettia haluaa vaihtaa. Robotti sujauttaa tyhjän akun kasetista ja asettaa tilalle uuden, täyteen ladatun. Koko hommaan kuluu alle puoli minuuttia, oli kasetteja sitten yksi tai kymmenen. Tuo rakkine kun osaa vaihtaa useita kasetteja samaan aikaan. Sillä hetkellä, kun auto huristelee pois vaihtopisteestä, tyhjät akut ovat jo latauksessa ja kohta ne asennetaan seuraavaan autoon.

Annoimme tuon akkukasetin patentin julkiseen käyttöön ihan ilmaiseksi sillä ehdolla, että sen kaikkia speksejä noudatetaan täsmällisesti, jotta varmistetaan yhteensopivuus automerkkien välillä. Siitä tuli hitti.

Näppärää, helppoa ja meidän kassa kiittää.

06.10.2018

Jääkausi tulee, oletko valmis?

Maaton kuuluu meidän pikku pallolla alueeseen, jota kutsutaan ääkkösnaviaksi. Olemme omituista porukkaa, jossain kaukana pohjoisessa. Meidän ilmasto on melko leppoisaa, vaikka suurimman osan vuodesta sataakin mitä ihmeellisimpiä asioita. Talvisin on reippaasti pakkasta ja kesällä voi olla ronskeja helteitä.

Viime aikoina maailmalla on kohkattu paljon pienen pallomme lämpenemisestä. Lämpeneminen on meidän bisneksille loistojuttu. Teemme kaikkea mahdollista, mitä hyvin peloteltu väki ilmaston lämpenemisen varjolla ostaa. Erityisesti kaikkea, mikä mukamas estäisi lämpenemisen. Kysyntä on taattu.

Tein hieman tutkimusta. Ihan päivänselviä juttuja, mitkä on kaikkien saatavilla. Fiksujen tiedemiesten tutkimuksia siitä mitä aiemmin on tapahtunut näillä main.

Ei sitä lämpenemistä tietenkään voi millään estää. Se tapahtuu, teki pikku ihmispolot mitä tahansa. Samoin kuin sitä seuraava jäähtyminen. Jäähtyminen alkaa täältä meidän seuduilta, ääkkösnaviasta.

Meidän ilmaston pitää melkein miellyttävänä vieressä virtaavat merivirrat, eritysesti yksi nimeltään Kolovirta. Ilmaston lämpeneminen muuttaa ihan kohta sen virtauksia siten, että täällä meidän nurkilla alkaa ilma jäähtyä. Samaan aikaan muualta puskee tänne lämmintä ja kosteaa ilmaa sen minkä ukkohönkä jaksaa puhkua ja sen on paljon. Tänne tullessaan se ilmamassa jäähtyy ja siinä oleva kosteus tekee meille sateita, paljon sateita. Talvella ne sateet tulevat lumena. Sitä lunta tulee metritolkulla. Niin paljon, ettei se ehdi sulaa kesällä. Seuraavana talvena sitä sataa lisää.

Ei aikaakaan, kun kaikki ääkkösnavian ylängöt ovat valkoisena ympäri vuoden. Edelleen sitä lunta tupruttaa lisää. Valkoinen muuttuu jääksi, joka leviää pikkuhiljaa koko ääkkösnaviaan. Meidän takapihakin uhkaa jäätyä.

Sen me haluamme estää. Emme lämpenemistä, vaan uuden jääkauden.

04.10.2018

Meidän ammattiyhdistys on vaikeuksissa. Olemme olleet tyhmiä ja olleet liikaa lakossa lähiaikoina ja sen vuoksi unohdimme ohjeistaa meidän firmojen dirikoita. Lisäksi meidän harmiksi myös jäsenistössä on sittenkin myös fiksuja kansalaisia, jotka ovat alkaneet epäillä meidän ammattiyhdistyksen jaloja tarkoitusperiä – tuottaa meille massia ja valtaa.

Lakkoilu on saanut aikaan sitä samaa turhaa älämölöä, kuin aina ennenkin, mutta tällä kertaa unohdimme muun saunaohjelman lomassa käskeä meidän firmojen dirikat pitämään turpansa tukossa aiheesta. Niinpä he ovat fiksuina ihmisinä kertoneet paljonko firmat menettävät rahaa lakkoilun takia. Se taas on aiheuttanut sen verran suuren ja typerän taisteluvimman kaikkien firmojen dirikoissa, että kukaan ei enää kehtaa perääntyä.

Oikeasti eivät menetä yhtään, koska tekevät tuplasti hommia lakon jälkeen ja kurovat menetykset kiinni. Siksi meidän ammattiyhdistys on voinut lakkoilla rauhassa. Meidän firmat tahkoaa rahaa kuten ennenkin ja lakoilla meidän ammattiyhdistyksen kassa suurenee entisestään. On ollut mukava laskea lakkoinvestointeja. Muutamalla roposella, joka kuluu lakkoavustuksiin saadaan moninkertainen lisäkilinä kassaan, kun jäseniä lappaa lisää ovista ja ikkunoista sekä liksat nousee.

Nyt vain näyttää pahasti siltä, että meidän fiksut dirikat antavat lakon jatkua, kunnes joko ammattiyhdistys tai firma menee konkkaan. Pitää hieman miettiä.

Firmat saa mennä konkkaan ihan rauhassa. Ennen kuin firma A menee konkkaan, me perustamme uuden firman B. Otamme firmaan B hommiin vain sellaisia duunareita, jotka tekevät hommia omalla toiminimellä. Kehotamme kaikkia firman A asiakkaita siirtämään sopparit firmaan B samantien, koska firma A ei kykene lakon vuoksi tekemään mitään. Firma B taas pystyy. Hetkessä kaikki asiakkaat on firmassa B ja firma A menee nurin ilman lakkoakin.

Heippa ammattiyhdistys. Mukavaa lakkoilua.

Ammuimme pahasti omaan nilkkaan. ********* sauna. Sinne meni meidän tuottoisa ammattiyhdistysbisnes. Ellemme keksi jotain ja nopeasti. Koppikselle sopiva homma. Eiköhän se huomiseksi jotain keksi.

02.10.2018

– Terve Jussi, mä olen Toukka ja tässä vieressä röhnöttää Koppis.

Seurasi hetken hiljaisuus, kun mittailimme Jussia päästä varpaisiin. Jussin olemuksesta huokui varmuus, mutta samalla poikamaisen vieno ujous ja vaatimattomuus. Hänellä oli maatiaisen ruskeat hiukset ja sekalaisen siniset silmät, joissa oli häivähdys vihreää ja ruskeaa. Jokainen löytäisi hänen silmistään haluamansa värin.

Jussi oli pukeutunut siististi, mutta rennosti. Jalassa hiekanruskeat chinot, vaalea kauluspaita ja tummansinisen pikkutakki. Kaikki selvästi mittojen mukaan tehty. Paidan hihasta erottui vaalealla langalla kirjaillut kirjaimet JK.

Selvää vävyainesta. Jokainen äiti olisi sulaa vahaa Jussin edessä. Pelkästään Jussin olemus toisi roppakaupalla ääniä kaikilta niiltä Maattoman äideiltä, jotka ovat huolissaan tyttäriensä tulevaisuudesta. Siihen huoleen me tarttuisimme varmasti, mikäli lähtisimme tekemään Jussista meidän seuraavaa pressaa. Ja lähtisimmehän me, kunhan sopimus olisi järkevä.

01.10.2018

– Moi, mä olen Jussi, sun seuraava pressa, Jussi sanoi vakavana ja kätteli. 

Olin kuitenkin havaitsevinani pientä pilkettä Jussin silmäkulmassa.

Olimme Koppiksen kanssa etsineet seuraavaksi presidentiksi sopivaa henkilöä, joka on mies ja jonka nimi on Jussi. Olimme jo vaipuneet epätoivoon satojen tapaamisten jälkeen ja harkitsimme etsinnän laajentamista myös muun nimisiin henkilöihin. Nimenhän voi aina vaihtaa.

Istuessamme pienen kadunvarsibaarin terassilla kupposella, taisimme jutella hieman äänekkäämmin aiheesta, emmekä huomanneet vieressä olevan nuorehkon miehen kuuntelevan meitä tarkkaavaisesti. Kunnes mies nousi ylös, asteli pöytämme viereen ja esitteli itsensä.

Jussi, meidän seuraava pressa seisoi vieressämme.

29.09.2018

Turskabisnes meni poliittiseen lakkoon.

Meidän turskabisneksessä ei ole juurikaan kiinteitä kuluja. Duunaritkin ovat kaikki freelancereita ja pyörittävät hommia omilla firmoillaan tai toiminimillään. Lisäksi meidän kassa pullottaa kuin ylitäyteen survottu haggisnyytti. Voimme siis tehdä mitä huvittaa.

Olemme sitä mieltä, että Maattomalla pitäisi olla kunnon pressa. Sellainen pressa, joka pistää hommat kuntoon. Meidän kannalta kuntoon. Pressan pitää olla sen verran fiksu ja karismaattinen, että kansa tekee mitä hän käskee. Kuitenkaan ei liian fiksu, jotta tekee mitä me haluamme.

Oikean henkilön etsiminen alkaa aina nimestä. Tehtävään valittavalla pitää olla siihen sopiva nimi. Ei ateistiliikkeen vetäjäkään voi olla Usko, tai saattohoitolaitoksen johtaja Toivo.

Meidän seuraavan pressan on oltava primitiivinen, voimaa uhkuva, sitkeä, rehellinen, totuuksia laukova jurottaja ja tietenkin mies. Meidän seuraavan pressan nimi on Jussi.

Kampanjan aluksi käskimme meidän duunarien käyttää töissä vain ja ainoastaan paitoja, joissa lukee: Jussi on mun pressa. Eivät suostuneet.

Menimme poliittiseen lakkoon. Pysäytimme koko turskabisneksen, eikä kukaan pääse töihin, eivätkä saa meiltä latin latia, ennen kuin kaikilla on Jussipaidat päällä. Jos heittäytyvät hankaliksi, teemme diilin ammattiyhdistyksen kanssa. He maksakoot niiden duunarien liksan, jotka haluavat tulla töihin.

Koska me voimme.

27.09.2018

Tapasin eilen Koppiksen kanssa myyjän. Kunnon vanhan kansan reppukauppiaan, joka myi kameroita. Eikä mitään ihan tavallisia kameroita, vaan liikennevalvontakameroita. Niissä oli kameran kylkeen liitetty hienoja hilavitkuttimia, tutkia, kuvantunnistusta ja kaikkea muuta liikenteen valvontaan tarvittavaa toiminnallisuutta.

Myyjä oli siinäkin mielessä perinteinen myyjä, ettei ollut ihan rehellinen. Kovasti nimittäin perusteli laitteiden hankkimista liikenneturvallisuuden paranemisella. Vain tollot hankkisivat laitteet sellaista tarkoitusta varten, koska eivät paranna yhtään mitään muuta kuin omistajansa kassan täyttöastetta. Ja se onkin loistava syy hankkia masiinoita.

Laitoimme laskukoneen laulamaan.

Maattomassa on autoja liikennekäytössä noin 2,7 miljoonaa kappaletta. Ylinopeudesta tai muista pienistä liikennerikkeistä sakkoja kirjoitetaan Maattomassa noin 290 000 vuodessa. Todellisuudessakin vain noin 15%, eli 405 000 autoilijaa huristelee ylinopeutta. Ovat ärsyttävän lainkuuliaisia nuo Maattoman autoilijat.

Jos ostaisimme kasan hienoja kameroita ja sakottaisimme kaikkia huristelijoita kahdella sadalla vuodessa, tekisi se vain säälittävät 81 miljoonaa vuodessa Maattoman kassaan. Ei viitsi vaivautua.

Kävelimme ympäri huonetta ja mietimme mitä tehdä. Kunnes kolahti. Kävelimme ympäri huonetta. Kävelimme. Jokainen Maattomassa asuva kävelee. Yhteensä 5,5 miljoonaa kävelijää. Ja kukaan niistä ei tiedä jalankulkusäännöistä yhtään mitään. Eivät edes tiedä kummalla puolella tietä pitäisi kävellä tai onko sillä mitään väliä. jalankulkijoille tarkoitetuista liikennevaloista eivät välitä mitään, vaan pitävät niitäkin ohjeellisina. Suojatiet on heille tilataidetta, jonka päälle ei saa astua. Jokainen rikkoo kävellen sääntöjä useita kertoja vuodessa.

Kävelijät on meidän kohderyhmä. 5,5 miljoona sakotettavaa, jokaiselle parin sadan sakko vuodessa. Yhteensä 1,1 miljardia sakkotuloja Maattoman kassaan joka vuosi.

Tilasimme kameroita. Paljon kameroita. Pengoimme Kuukkelin datasta kaikki reitit, joissa ihmiset kulkevat. Aloitamme tiheimmin kuljetuista reiteistä ja miinoitamme ne täyteen kameroita. Seuraavaksi pistämme Jullen asialle kirjoittamaan lain, jolla saamme myös yksityisten hallussa olevat kamerat osaksi sakotusmyllyä. Kohta kukaan Maattomassa ei voi kävellä mihinkään kulkematta kameran ja meidän sakotusmyllyn kautta.

Sormet syyhyää, kun mietimme mitä muuta kivaa ja Maattoman kassaa kartuttavaa niillä kameroilla voi tehdä.

Turvallisuuden nimissä, tietenkin.

25.09.2018

Maattomassa on kaksi puoluetta – turha ja turha. Puolueet ovat aina eri mieltä, paitsi silloin, kun ovat samaa mieltä. Yksi asia yhdistää molempia. Kumpikin etsii kilpaa asioita, joilla saavat Maattoman pääsääntöisesti yksinkertaiset kansalaiset äänestämään heitä.

Ovat ottaneet oppia meidän turskabisneksestä ja vieneet opit astetta pidemmälle. Koska myymme mitä tahansa mitä asiakkaat haluavat, meidän pitää kysyä mitä ongelmia heillä on. Saatuamme vastauksen, myymme ratkaisun juuri siihen ongelmaan. Koska meillä ei oikeasti ole ratkaisua mihinkään, myymme lopulta turskaa.

Poliitikot tekevät täsmälleen samaa. Ainoa hienous politiikassa, verrattuna turskabisnekseen on, ettei politiikassa tarvitse lopulta tuottaa mitään ratkaisua mihinkään. Voi vaan myydä, eikä tarvitse toimittaa edes turskaa. Pahimmassa tapauksessa voi vain ilmoittaa eroavansa hommasta, jossa ei alunperinkään tarvinnut tehdä mitään. Sen jälkeen voi mennä uuteen hommaan, jossa ei tarvitse tehdä mitään.

Olemme Koppiksen kanssa jälleen oppipoikia, niin taitavasti puolueet puljaavat, että kateeksi käy. Meidän on ehdottomasti perustettava turskabisneksen rinnalle toinen bisnes, jossa myydään aatetta. Bisnes toimii näennäisesti kuten turskabisnes, mutta turskan sijaan myymme aatetta. Aatetta ei tarvitse toimittaa, joten sen kannattavampaa tuotetta ei ole.

Aate voi olla mitä tahansa, mikä mukamas auttaa ratkaisemaan ihmisten ongelmia, kunhan ihmiset ensin itse tekevät asialle jotain. Eivätkä ne tee, laiskoja kun ovat. Eikä meidän tarvitse toimittaa.

Saimme aatteen.

23.09.2018

Sunnuntaina meillä on ollut Koppiksen kanssa tapana tehdä pyhä lupaus, että aloitamme ankaran säästämisen. Ja olemme aloittaneetkin aina. Kunnes on tullut seuraava perjantai.

Tänään lupasimme toisillemme, ettemme koskaan, ikinä, milloinkaan säästä sentin suhaustakaan. Säästämistä ei nimittäin ole olemassakaan. Koko termi on jonkun pankkiirin keksimä. Pankkiiri on saanut hyvät naurut ja massit tolloilta.

Raha ei nimittäin säästy mitenkään. Se liikkuu aina. Jos säästät tilille latin, pankki lainaa muualta sitä vastaan yhdeksän latia ja lainaa ulos ne latit. Ottaa niistä korkoa ja lainaa nekin ulos. Ja antaa vähän omistajien bileisiin.

Jos säästät hilloa sukkaan, sekin lopulta häviää, homehtuu, palaa tai lopulta tuhlaat sen. Ja sen aikaa kun se oli sukassa, kituuttelit ihan turhaan.

Ehkä yksi puhtaimmista tollouden ilmentymistä oli aikoinaan Tolppamäen tollojen joukkohysteria pelastaa pankit konkurssilta. Ikään kuin raha olisi kadonnut tai sen kierto olisi pysähtynyt muutaman pankin konkurssiin. Yksi sana: paskat. Raha ei pysähdy. Ei edes syväjäädytetyn lahnan lahkeessa.

Vain tollot säästävät.

Tai pelastavat pankkeja.

Mylly pyörii ja turska rokkaa.

21.09.2018

Suolaa, suolaa, enemmän suolaa!

Saimme perinnöksi Maattoman itärajalta alueen, jonka maaperästä löytyi loputtomasti suolaa. Ekologisin tapa hyödyntää suola on tietenkin kierrättää se käytön jälkeen takaisin sinne mistä se on tullutkin, eli maaperään. Tuumasta toimeen.

Tiet ja kadut ovat se viimeinen askel ennen maaperää. Koska suola on nytkin maaperässä, lyhin ja samalla halvin tapa hyödyntää sitä on kuskata se suorinta reittiä teille ja kaduille, josta se saa vapaasti valua takaisin maaperään.

Pengoimme Kuukkelin syövereistä perustietoa suolasta. Tuo meidän suola saa veteen sekoitettuna sen litkun jäätymispisteen laskemaan aina kymmeneen pakkasasteeseen saakka ja se sitoo kosteuttakin aika hyvin. Suuri osa maattoman vuodesta on aikaa, jolloin maassa on lunta ja jäätä.  Myös teillä ja kaduilla. Loistava mahdollisuus.

Talvella tiet voi sulattaa suolalla ja kesällä sitä voi levittää ihan huvin vuoksi vaikka pölyä sitomaan. Kukaan ei kumpaakaan tietenkään halua, koska siitä tulee enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta Tolppamäen tollot eivät sitä tajua, joten laitetaan Julle saunomaan, homma käyntiin ja kassa kilisemään.

Maattoman olematon valtio ja sen kunnat ostavat meiltä jatkossa vuosittain 120 000 tonnia, eli 120 miljoonaa kiloa suolaa, jonka ne levittävät pitkin maita ja mantuja kaikkien kiusaksi. Meidän turskabisnes saa suolavuoresta kunnon buustin, sellaisen pienen kolmenkymmenen miltsin kokoisen kassan kohotuksen.

Lisäksi myymme suolakuprun siivittämänä autoilijoille ruostesuojausta ja erilaisia hypersuperalustapesuja. Suolaa roiskitaan teille yli 30 kiloa jokaista Maattoman autoa kohden, joten se tekee aika ronskin ruskeaa jälkeä siellä auton rakenteissa ja osissa. Lisäksi se buustaa meidän autokauppaa, koska autot lahoaa käsiin ennen aikojaan, vaikka niitä kuinka suojaisi. Hauskin suolan tuottama oheisbisnes on viinakauppa. Meidän pulju myy vuosittain miljoonilla tuulilasin pesunestettä suolan roiskimille autolijoille.

Joku väittää, että suola pilaa ympäristön ja pohjavedet. Väite on tietenkin ihan höpölöpöä, se suolahan tulee maasta ja vain palautetaan sinne takaisin, eikä se siten voi mitään pilata.

Tulevaisuudessa tavoitteenamme on vaihtaa normisuola kaliumformiaattiin, joka on vain noin viisitoista kertaa kalliimpaa kuin suola – siis ostajalle. Sitä kuluu enemmän ja toimii aina -58 asteen pakkaseen asti, joten sitä voi syytää teille koko talven.

Kaiken kaikkiaan loistobisnes, ottaen huomioon, että kaikki on täysin turhaa, eikä hyödytä ketään.

Turskakin maistuu paremmalta suolattuna.

19.09.2018

Aamulla liikenteessä suhaillessa mietiskelin, että kumikiekkobisneksen on pakko olla kannattavaa. Tuumailin voisikohan turskakaupan tuottoja sijoittaa jonkun kumipuljun osuuksiin.

Maattoman puljuosuuskirppikseltä löytyy vain yksi kumibisneksestä suurimman osan nahkojaan tahkoava pulju: Kumilan Rundit. Tsekataan kannattaisiko meidän Koppiksen kanssa ostaa puljun osuuksia.

Ensimmäiseksi täytyy todeta, että kumibisnes on lähes yhtä helmi kuin sairausbisnes. Siinä vedätetään asiakkaita kuin päihtynyttä pässiä narussa. Koska autojen määrä kasvaa Maattomassa aika hitaasti, on kumipuljujen pitänyt keksiä muita keinoja tahkoa lisää nahkoja. Hyvin ovat onnistuneet.

Ovat ensinnäkin ottaneet mallia autokisoista. Mainoksissa ne autokisoista tutut, radalla patsastelevat misukat kysyvät hemmoilta kuinka leveät kumit herralle laitetaan ja mikä olikaan halkaisija. Aika selvää, että saavat  jokaisen jantterin haluamaan autoonsa markkinoiden leveimmät ja halkaisijaltaan suurimmat renkaat. Mitä isompi, sen enemmän kumia ja sen enemmän nahkoja kassaan Kumilan Rundille. Homman kruunaa se, että naispuolisetkin suharit ostavat mieluummin niitä isompia kumeja kuin lilliputteja.

Toiseksi, kulumisesta on tehty taidetta. Renkaiden kuluminen on laajoilla tutkimuksilla mitoitettu juuri sellaiseksi, että ostaja unohtaa kauanko rengas on kestänyt, mutta kuitenkin riittävän nopeaa, että uusia renkaita menisi tasaiseen tahtiin. Onneksi ihmisen muisti on riittävän lyhyt. Uuden renkaan urasyvyyskin on todella paljon pienempi kuin olisi mahdollista, ihan vaan sen vuoksi, ettei kukaan käyttäisi vahingossa liian kauan yhtä rengassarjaa. Urasyvyydellä on vieläpä todella helppo säädellä vaihtoväliä ja koko kumimarkkinaa, yhdessä muiden kumipuljujen kanssa.

Oikeasti kapeampi rengas olisi taloudellisempi, pitää paremmin märällä ja erityisesti talvella, eikä kukaan ruusperi tarvitse norsun ahteria leveämpiä ja halkaisijaltaan elämää suurempia läskirenkaita autossaan, Maattoman nopeimmillakaan teillä. Ne kulutuspinnatkin voisivat olla sitä luokkaa, että yhdet renkaat kestäisi koko auton eliniän.

Kestävämpien kumiseosten reseptit ovat kaikki puljut haudanneet kassakappiin tai polttaneet, ettei kukaan vahingossakaan toisi markkinoille renkaita, jotka kestäisi kauemmin. Ovat oppineet sähkölamppubisneksen historiasta, kuinka kaikkien kumipuljujen kannattaa tasaisesti lyhentää renkaiden käyttöikää sen sijaan, että pidentäisivät sitä. Aivan loistavasti ovat homman hoitaneet.

Ostimme Kumilan Rundin osuuksia kahmalokaupalla.

17.09.2018

Toinen loistava tapa saada meidän Sairaustalolle lisää asiakkaita on liikenne. Mietimme Koppiksen kanssa miten saisimme jalankulkijoita ja pyöräilijöitä telomaan enemmän itseään ja saapumaan Sairaustaloon korjattavaksi.

Onneksi meillä on mahdollisuus tuunailla Maattoman liikennesääntöjä tarkoituksiimme sopiviksi.

Joku tollo oli laittanut sinne sellaisen asian, kuin suojatie. Muutimme sen nimen välittömästi. Jatkossa se on vaaratie. Vaaratiellä oleva jalankulkija on autoilijoille vapaata riistaa. Voisi kuvitella, että kukaan ei astu varpaallaankaan vaaratielle muutoksen takia, mutta vielä mitä. Kaikki haluavat vaaratielle adrenaliinihuuruja hakemaan ja kilpaa autoja väistelemään.

Pyöräilijöille teimme niin monimutkaiset säännöt, ettei kukaan ymmärrä niitä edes lakimiehen avustuksella. Kun he eivät niitä tajua, ajelevat muina miehinä elvistellen vaaratielle ja ovat autoilijoille helppoja maaleja. Sokerina pohjalla, poistimme kaikki maininnat kypärästä, ettei kukaan vaan ymmärtäisi laittaa kypärää päähän. Pään vammat kun ovat Sairaustalolle niitä kaikkein tuottavimpia. Nopeutensa vuoksi pyöräilijöille tulee lisäksi pahempia vammoja kuin jalankulkijoille. Tosin jalankulkijoita on taas paljon enemmän. molempi parempi.

Mahtavaa, kun on taas saanut paljon hyvää aikaan ja Sairaustalon kassa kiittää.

15.09.2018

Lauantaipäivän kävelyllä ei saa muuta kuin suihkun ja jalat kipeäksi. Koska ostimme koppiksen kanssa Sairaustalon osuuksia mukavan kasan, pitää meidän osaltamme huolehtia, että niillä riittää asiakkaita. Kenkätehtailulla kannamme oman pienen kortemme kekoon.

Meidän kenkätehdas, Monos, on jo pitkään tehnyt vain kenkiä, jotka aiheuttavat käyttäjilleen kaikenmaailman kipuja koipiin, ollen silti Maattoman suosituin kenkämerkki. Resepti on ihan yksinkertainen.

Teemme kenkiä, joissa kantapää on korkeammalla kuin päkiä. Onhan se nyt ihan selvää, että jos jalan asento ei ole luonnollinen, tulee ongelmia. Perustellaan se tietenkin sillä, että sinne kantapään alle mahtuu enemmän vaimennushöttöä tai että naisella se olisi jotenkin hienoa. Ja homma uppoaa kansaan kuin häkää.

Toinen simppeli homma on kengän etupää. Koska jalka on muodoltaan sellainen liikenteessä näkyvä kärkikolmio, eli levenee etupäätä kohti, tehdään kengistä pyramideja, eli niiden vastakohtia ja laitetaan ne kapenemaan kärkeä kohti. Silloin jalat pikkuhiljaa puristuvat uuteen muotoon, vähän kuin muotissa. Ongelmia siitäkin tulee aivan varmasti. Tämäkin on sairaan helppo perustella, kuka nyt räpylöiden näköisiä kenkiä haluaisi pitää.

Monos – ja Sairaustalon kassa kiittää.

13.09.2018

Maaton on iso maa. Etelässä on lumetonta ja pohjoisessa ikiroutaa. Pohjoinen ei kiinnosta ketään, muulloin kuin parina viikkona vuodessa, kun etelän ruuhkalahkeet viilettävät pohjoiseen rentoilemaan tai leikkimään supersankaria.

Kovakuntoisimmatkin supersuorittajat kuitenkin näyttävät nokkaansa ulkoilmassa vain muutaman kilometrin säteellä lämpimistä mökeistään. Se kun riittää mainiosti vakuuttamaan kaikki kaverit siitä kuka on kingi.

Koska ketään ei oikeasti kiinnosta mitä sen muutaman kilometrin päässä mökistä on tai mitä siellä tapahtuu, me voimme Koppiksen kanssa hyödyntää niitä maita ja mantuja meidän konsulttibisneksissä miten huvittaa.

Pitää vain keksiä miten saamme ne etelän ruuhkalahkeet kustantamaan meidän bisnekset, jotta poistamme sellaisen ikävän asian kuin riski.

Ensiksi meidän pitää laajentaa turskabisnestä kattamaan muutama muukin kalalaji. Ihan vaan siksi, että pohjoisen järvissä ei kasva turskaa, koska se elää vain suolaisissa vesissä.

Ensin tosin mietimme, että kippaisimme järviin suolaa ja sen jälkeen ronttaisimme sinne turskaa kasvamaan, mutta tarkemmat laskelmat osoittivat, että on kannattavampaa rontata sitä suolaa maanteille ja pyörittää maailman turhinta tiensuolausbisnestä (josta voin kertoa myöhemmin), joten päädyimme laajentamaan kalavalikoimaa.

Lohi ja taimen. Valitsimme saman tien kaksi. Samalla vaivalla saimme homman näyttämään ammattimaiselta. Kasvavat kuten turska, asuvat lätäköissä, molemmat ui, niillä on evät ja maistuvat hyvältä. Kansa suorastaan rakastaa mässytellä niillä. On pohjoisessa muitakin hyviä kalalajeja, mutta ruuhkalahkeet ei tunne niitä, emmekä viitsi opettaa heitä, saattaisivat vielä oppia ajattelemaan itse.

Uskottelemme ruuhkalahkeille, että pohjoisen kalat ovat kuolemassa sukupuuttoon. Todistamme sen viemällä muutaman silmäätekevän kalastamaan parille lätäkölle, josta pohjoisen jussit ovat normitapaan ryöstökalastaneet paukuilla ja verkoilla kaikki pikkusormea isommat kalat pois. Vetäessään vesiperää ne silmäätekevät ottavat asiakseen turvata pohjoisen kalakannan ja kääntävät kaikki Tolppamäen tollot kannattamaan massiivisia tukiaisia kalaistutuksille. Siis meidän konsulttifirmalle.

Aiemmin olemme jo hommanneet kaikkien mahdollisten kalavesien kalastusoikeudet meidän firmalle. Sen jälkeen me rahastamme tutkimalla mitkä kalalajit ovat kuolemassa. Tietenkin lohi ja taimen. Kerromme, että paras tapa hoitaa kalakantaa on istuttaa niitä jatkuvasti lisää, koska ruuhkalahkeet kalastavat niitä aivan liian paljon samalla kun kiikuttavat kahmalokaupalla valuuttaa pohjoiseen. Oikeasti alle prosentti kaloista päätyy ruuhkalahkeiden pöytiin. Paikallisten annamme kalastaa ilmaiseksi omaan tarpeeseen, jotta he pysyisivät tyytyväisinä, joten vajaa kymmenys syödään paikallisten toimesta. Loput n. 90% meidän firma myy etelään ruuhkalahkeille.

Loistobisnes etten sanoisi. Ensin ruuhkalahkeet rahoittavat meidän raaka-aineen, eli fisut. Sen jälkeen vielä maksavat ronskisti siitä, että saavat syödä ne.

Konsulttibisnes on kannattavaa ja monimuotoista, kalojen lisäksi siellä pohjoisessa on muutakin mielenkiintoista, joista voimme ehkä kertoa lisää tulevaisuudessa!

11.09.2018

Maattomaan on tunkua lähes yli äyräiden. Olemme tilanteessa, jossa meidän on perustettava Maattoman ensimmäinen kaupunki. Sen rakentaminen ja pyörittäminen maksaa nahkoja, paljon nahkoja. Eikä meillä ole mitään mielenkiintoa nahkoittaa sitä touhua Maattoman kassasta. Maksakoot kaupungin asukkaat itse. Ja sehän se meidän ongelma on, me olemme myös Koppiksen kanssa tuon kaupungin asukkaita. Emmekä me todellakaan aio maksaa nahan nahkaa kaupungin kassaan.

Kaupungin nahkoittamiseen pitää löytää malli, joka saa kaiken näyttämään paljon halvemmalta kuin se oikeasti on. Sen pitää myös antaa markkinointipoppoolle eväät mainostaa kaupunkia sellaisena, että kaikki haluaa sinne asumaan. Ja lopuksi sen pitää houkutella kärrylasteittain nahkoittajia, jotka haluavat syytää nahkoja kaupungin kassaan, nahkojen kuva silmissä kiiluen.

Ensimmäiseksi asetetaan verotukselle sopiva taso. Sellainen taso, että kaupunki on asukkaille aina halvimmasta päästä ja yrityksille kaikkein halvin, verrattuna tuleviin muihin kaupunkeihin. Sillä ei ole mitään väliä, että veronahat eivät tule riittämään menoihin, eivät edes lähelle. Tuolla saamme kaupungille loistavan maineen ja ne parhaimmat asukkaat.

Toiseksi perustamme kaupungille kunnon kasan firmoja, eli hienommin sanottuna konserneja. Jokainen niistä pistetään hoitamaan jotain kaupungin kontolle kuuluvaa hommaa, jota kaupunki ei halua maksaa. Eli kaikki kaupungin toiminnot. Voimme näyttää ulospäin, kuinka pienet kulut kaupungilla on. Ja kaikki uskoo.

Konserneille annetaan vain sen verran nahkoja, että saavat homman pyörimään. Kaiken lisänahkoituksen ne keräävät nahkoittajilta. Korko voi olla mitä tahansa, koska konsernin ainoa tavoite on jatkaa toiminnan nahkoittamista nahkoittajien avulla, saamatta nahan nahkaa kaupungin kassasta. Nahkoituksen vakuudeksi kaupunki antaa pääsääntöisesti maata, silloin kun kauniit sanat eivät riitä.

Vakuuksissa piileekin koko homman nerokkuus. Kaupungin kaavoitusmonopoli on ystävämme. Ne vakuudet hoidamme kaavoituksella sellaisiksi, että niillä on mahdollisimman paljon arvoa, mutta kuitenkin niin, ettei niille rakenneta mitään sinä aikana, kun ovat vakuutena. Niitä vastaan konsernit pumppaavat nahkoja nahkoittajilta niin kauan kuin mahdollista.

Lopulta tulee hetki, että nahkoittajat ilmoittavat, että vakuudet eivät enää riitä, lopettavat nahkoituksen ja rupeavat karhuamaan nahkojaan takaisin. Eipä hätää, annamme heille ne maat, jotka olivat vakuutena ja kuittaamme sillä koko homman. Kaikki ovat tyytyväisiä – hetken.

Heti kuittauksen jälkeen kaavoitamme maat vauhdilla joutomaaksi, jolle ei saa rakentaa yhtään mitään. Kun niiden arvo on romahtanut, pakkolunastamme ne takaisin kaupungille tulevan kasvun turvaaminen perusteena. Perustamme uuden konsernin konkurssiin menneen tilalle, hoitamaan samaa hommaa. Kaavoitamme lunastetut maat uudestaan, jotta niiden arvo on taas pilvissä ja aloitamme saman kierroksen alusta.

Kaupunkilaiset eivät koskaan joudu maksamaan yhtään mitään. Ne näennäiset veronahat voimme Koppiksen kanssa rällätä miten haluamme. Mukaan kekkereihin kutsumme ne fiksut kaupunkilaiset, jotka ymmärtävät mistä on kyse ja ovat hiljaa, eivätkä arvostele kaupungin johtoa, eli meitä. Eivät arvostele, koska tietävät, etteivät koskaan joudu maksumiehiksi. Ne tollot, jotka arvostelevat, eivät selvästikään tajua mistä on kyse. Mutta heitäkin tarvitaan maksamaan ne meidän bileet.

09.09.2018

Turskakauppa vetää kuin häkää ja meillä on Koppiksen kanssa ongelma. Pitäisi palkata lisää duunareita. Meidän firmalla on aina tarjolla ilmaista hapansilakkaa turskahyytelöllä ja kuohukermalla ja lisäksi se on niittänyt sen verran loistavasti mainetta ja kunniaa, että duunareita olisi tarjolla enmmän kuin laki sallii.

Silti meillä on ongelma. Emme halua, että kilpailijat saavat tietää meidän turskakaupan salat, vaikka kaikki oikeasti tietää siitä kaiken jo nyt. Uskottelemme kuitenkin itsellemme, että kukaan ei tiedä, koska se saa meidät tuntemaan tärkeämmiksi ja fiksummiksi kuin me oikeasti olemme.

Tulimme siihen tulokseen, että ensin palkkaamme juristin. Sellainen pykälävelho, joka kirjoittaa sellaisia sopimuksia, joista kukaan ei ymmärrä mitään. Koska porukka ei kehtaa tunnustaa sopimuksen siansaksan aiheuttamaa ymmärtämättömyyttä, pitävät he meitä äärettömän älykkäinä ja tekevät mitä käskemme, koska luulevat että sopimuksessa sanotaan niin. Oikeasti siellä ei sanota yhtään mitään.

Juristin sopimusta tehdessämme tajusimme virheemme. Tarkemmin ajateltuna olemme olleet tyhmiä kuin saappaat. Tottakai haluamme, että kilpailijat saavat tietää meidän kaikki salat, koska silloin me ohjaamme sitä mitä turskakaupassa tapahtuu. Me emme halua, että muut kuin kilpailijat saavat tietää ne meidän salat. Jos saavat, ne huomaavat kuinka hyvä bisnes turskakauppa on ja tulevat pilaamaan koko markkinan. Ja niitä muita on tsiljoona kertaa enemmän kuin kilpailijoita.

Meidän pitää allekirjoituttaa jokaisella duunarilla sopimus, joka pakottaa tai jos se on laitonta, ainakin laillisesti kannustaa lirkuttelemaan meidän salat kilpailijoille. Sen lisäksi sen pitää pakottaa heitä kertomaan meidän ei kilpailijoille mukamas salaisuutena toreilla ja turuilla, kuinka paska bisnes turskahimmeli on. Ja sanktioiden sijaan sopimukseen kuuluu bonuskäytäntö onnistuneesta lirkuttelusta.

Juristi pitäkööt huolen, että tuo sopimus on ainoa, joka jokaisen duunarin on pakko ymmärtää.

07.09.2018

Sain hiljattain flunssan. Sellaisen todella pahan, jota sairastaessa on pakko voivotella itselleen omaa eloaan. Mietiskelin samalla miten fiksusti Maattomassa on nämä terveyshommelit ja -himmelit hoideltu, verrattuna vaikka joihinkin ulkomaailman “hyvinvointivaltioihin”.

Ensinnäkin terveyskeskukset on turhia. Piste. Sen kertoo jo nimikin. Miksi kukaan täysjärkinen rakennuttaa keskuksia terveille? Käy järkeen, jos lähes kaikki kansalaiset ovat sairaita ja ne vähäiset, valtavirrasta poikkeavat yksilöt, eli terveet, halutaan eristää muusta kansasta. Maattomassa näin ei ole. Maattomassa suurin osa on terveitä.

Maattomassa on sairauskeskuksia.

Terveet meillä on tapana pitää muualla puuhastelemassa mitä mieleen juolahtaa. Jos pikkulentsu yllättää, eikä muuta keksi, aina voi kotona parannellessa perustaa vaikka ammattiyhdistyksen. Mutta melko harvalle tulee mieleen käväistä sairauskeskuksessa voivottelemassa jonninjoutavia.

Sairauskeskuksiinkaan emme oikeasti halua ketään. Eikä sinne kukaan halua tulla. Ei ole kovin hienoa kehuskella kaverille olleensa sairauskeskuksessa. Vähän sama kaiku kuin on ollut leprasiirtoloilla. Jos sairauskeskukseen joku tulee, on hän ihan oikeasti sairas. Niinpä suurin osa sairauskeskuksista on tyhjiä ja niitä käytetään esimerkiksi pallopöllöjen koulutuskeskuksina.

Koska kukaan ei halua tulla sairauskeskuksiin, vaan pysyä terveinä, kaikki keksii kilpaa keinoja millä pysyä terveenä. Kaikki voi hyvin ja me voimme Koppiksen kanssa törsätä käyttämättä jääneet veronahat johonkin kivaan.

Eikä tarvinnut tehdä muuta kuin vaihtaa yhden keskuksen nimi.

Melko sairasta.

05.09.2018

Nostimme aiemmin Koppiksen kanssa meidän konsulttifirman tuhkasta, kun rupesimme myymään turskaa. Siitä tuli meille pieni ongelma. Meillä ei nimittäin ole turskaa, emmekä siis voi myydä yhtään mitään. Tai niin me ensin luulimme. Otimme yhtenä iltana paprikasipulisimaa ja oivalsimme taas jotain uutta.

Mukavampi on myydä ei-oota kuin olla myymättä oota.

Koska meillä ei ole turskaa mitä myydä, meidän kannattaa edelleen myydä turskaa. Kun joku asiakas ostaa meiltä sitä olematonta turskaa, kerromme, että meillä on ongelma, koska sitä turskaa ei ole.

Samalla hetkellä siitä meidän ongelmasta tuleekin asiakkaan ongelma.

Asiakas haluaa turskaa, jota se osti meiltä, jota meillä ei ole, joten asiakkaalla on ongelma, johon me voimme myydä ratkaisun. Hankimme asiakkaalle turskaa, jonka aiemmin myimme asiakkaalle. Ensin asiakas maksaa meille siitä turskasta, jonka me myimme ja sen jälkeen asiakas maksaa meille siitä, että hankimme sen turskan, jonka hän meiltä osti.

Turskakauppa kannattaa!

03.09.2018

Ajattomassa Maattomassa on tietenkin myös museo. Vaikka se kuulostaakin hieman koukeroiselta, koska museoissa on aina jotain mennyttä. Eikä Maattoman museossa voi olla mitään mennyttä, koska siellä ei ole aikaa, menneisyyttä, eikä tulevaa.

Tarkemmin ajateltuna museo ei ole yhtään koukeroinen. Maattoman museo on ajattomien ajatusten keskus. Jokainen Tolppamäen tollo tulee sinne vuorollaan päästämään suustaan kaiken sen tollouden, jonka kansa heidän suustaan haluaa kuulla.

Ei mitään. Ei yhtään mitään.

Kansa ei halua kuulla Tolppamäen tolloilta yhtään mitään. Mikä on tolloille vain ja ainoastaan hyvä asia, koska heillä ei ole päässään yhtään mitään. Eikä varsinkaan ajattomia ajatuksia. He tulevat museoon sanomaan – ei mitään. Lopputulos olisi tosin sama, vaikka he sanoisivat jotain, koska Tolppamäen tollojen sanomiset kun eivät koskaan muutenkaan tarkoita yhtään mitään. Onneksi kaikki pääsevät helpommalla, koska jopa tollo ymmärtää olla museossa sanomatta mitään.

Maattomassa on siis museo, jossa ei ole mitään.

01.09.2018

Maattomassa pitää olla armeija. Tietenkin. Kukas meidän virtuaalimaatonta muuten puolustaisi. Isänmaattoman puolesta.

Koska Maattomassa ei ole massia, millä armeijan voisi perustaa, meidän tarvitsee hieman soveltaa. Maattoman armeija on kasviarmeija. Se lisääntyy itsestään. Kunhan kukaan ei kitke sitä.

Eikä kukaan uskalla. Koska Maattoman armeija on mahtava. Ja se kasvaa hamaan tappiin. Jos kukaan ei puolusta Maatonta sen armeijalta, se valtaa koko maattoman.

Se syö lihaa. Ainoastaan lihaa. Pelkästään lihaa. Vihulaisen lihaa.

Niin kuin lihansyöjäkasvit tekevät.

Maattoman mahtavin armeija.

 

30.08.2018

Tänään teemme Koppiksen kanssa historiaa ja nostamme meidän konsulttifirman Maattoman virtuaalisesta tuhkasta. Kohta se kukoistaa kampelapuun alla täyden tähtipallon loisteessa.

Oivallettiin nimittäin, että kaikki kilpailevat konsulttifirmat myy ihan mitä vaan. Ne kysyy asiakkaalta mitä asiakas haluaa, eikä asiakas lopulta koskaan tiedä mitä haluaa. Niinpä ne kertoo asiakkaalle mitä hän haluaa ja myyvät sen.

Ja lopputulos on aina pettymys.

Asiakkaalla oli oikeasti ongelma, vaikka ei sitä tiennyt ja kun sille myytiin ratkaisu siihen konsultin keksimään ongelmaan, eli jotain muuta kuin ratkaisu siihen oikeaan ongelmaan, lopputulos on aina pielessä, eli asiakas saa aina jotain mitä ei halunnut ja on tyytymätön.

Niinpä meidän konsulttifirma ei myy asiakkaalle ratkaisua mihinkään ongelmaan. Ei meidän konsulttien keksimään, eikä asiakkaan oikeaan ongelmaan. Ja meidän asiakas on aina tyytyväinen, koska saa juuri sitä mitä kerrotaan.

Me myydään asiakkaalle turskaa.

28.08.2018

Kohta maailma saa nauttia minun henkilöbrändistä. Toukan brändillä saat vastauksen mihin tahansa kysymykseen käsittämättömän ylivertaisen mukavalla tavalla. Ei ole sellaista asiaa, mihin Toukka ei tuo vastausta.

Toukka näyttää komealta, kauniilta ja laadukkaammalta kuin yksinäinen puikulaperuna ruohosipulin korren ja kateenkorvan vieressä tuhannen euron ravintola-ateriassa. Toukasta ei saa otettua rumia kuvia, vaikka yrittäisi.

Toukka osaa muistuttaa itsestään. Huhuilee ympärilleen ja huokuu helpotusta sitä ihaileville. Se tuo varmuutta epävarmoille ja ylistystä varmoille. Niille ketkä eivät Toukasta pidä, myötähäpeän tunne aiheuttaa omahyväistä tyydytystä takaraivon ennustaessa Toukan tuhoa. Mutta Toukka ei tuhoudu, eikä häviä mihinkään. Toukka käy ja kukkuu aina. Ja maistuu hyvälle.

On se komea brändi, ruskeassa pullossa ja kyljessä komeasti tyylitelty Toukan kuva – 38%

26.08.2018

Sunnuntai on mukava päivä. Silloin voi huoletta heittää lonkkaa ja tähystää kohti taivaanrantaa, lentävää puolivillaista perusfanttia etsiskellen.

Lonkanheittokisoissa ainoa ja ainainen ongelma on kenen lonkkaa milloinkin heitetään. Kaikkien lonkat haluavat tulla heitetyksi, koska heitettävälle on taattu ikimuistoinen ilmalento taivaanrantaan ja takaisin. Taivaanrannassa taas näkee takuuvarmasti puolivillaisen perusfantin. Eikä sitä näe ihan helpolla. Jotkut eivät näe sitä koskaan elämänsä aikana.

Mutta minä näen tänään, koska olen heitettävänä.

24.08.2018

Kisoiho liipasi luistelemaan sohvaluolaan. Eipä siinä mitään, luisteluhan on taitolaji. Varsinkin, jos luistelee mutiaisnorsun napajäällä. Mutiaisnorsun napa on jalkapallokentän kokoinen ja sillä on aina kylmä. Niin kylmä, että sen napa on aina jäässä.

Kisoihon liipaisu varmaan merkkaa sitä, että kohta tulee tornado ja ryöpyttää sata lasissa uusia tuulia Toukan ja Koppiksenkin hulppeaan tupaan. Mikäs sen makeampaa. Paitsi helmimehiläisen hunaja.

Hunajaa huiviin siis.

22.08.2018

Meinataan Koppiksen kanssa jäädä vetämään lonkkaa hamppuköydellä ja keskitytään kekkuloimaan ympäri jääkaappia. Sitä varten meillä pitää olla kunnon kasa liitua.

Maattomaan tulee eläkerohmusto. Sen sijaan, että virtuaalivietereillä kerätyt kirpunnahat jätettäisiin sinne rohmustoon, sijoitettaisiin nahkatorilla ja niillä tuotoilla sitten kustannettaisiin joskus meidän eläkekekkuloinnit, me tuhlataankin ne saman tien.

Sillä tuhlaamisella ei ole mitään väliä, koska voidaan olla keräävinämme ja ehkä vähän kerätäkin Maattoman asukkailta aina lisää nahkoja, jos ne meinaa loppua eläkerohmustosta. Ja jos maattomilta ei saada tarpeeksi nahkoja meidän eläkerilluttelun kustantamiseen, rohmusto ottaa loputtomasti nahkalainaa.

Niille lainaajille me kerrotaan, että meillä on Maattomassa verotusoikeus, joten saavat varmasti nahkansa takaisin. Eikä ne tajua, että eivät koskaan tule saamaan niitä takas, kun ei Maattomassa ole tarpeeksi nahkoja edes kaikille maattomille. Mutta onhan meillä oikeus verottaa.

Tämän opin kuun loisteessa yhdeltä Tolppamäen tollolta, kun siemailtiin nokkoskinkkutotia Koppiksen vanhassa tammitynnyrissä.

20.08.2018

Kohta puolen vuosisataa hihhulointia, eikä nenän päästä edes finnit ole kadonneet. Tällaista tämä mateleva elämä on.

Valtteriksi olen finnin ristinyt. Sen purppura puolipallo paistattelee auringossa kuin pihapoppelin purjoperhoset. Aamuisin se kurkkaa luolastostaan ja häipyy kuoren alle karkuun puolihuolimattomia poistoyrityksiäni.

Oikeasti en edes tosissani yritä saada sitä satimeen, pitäähän senkin saada elää säälittävää elämäänsä. Enkä oikein kurjempaa eloa keksi kuin minun perunanuijassa majailu, tai no, ehkä keksin muutaman…

Taidan tänään tunkea pitkään ruhooni Sellilän seisovan pöydän sekametelisälää. Se on kuuluisa kilometrin pitkästä pöydästä, johon kerätään kerran vuodessa kaikki jämäruoka, mitä edelliseltä vuodelta on roskiin heitetty.

Saa Valtteri pitää pirskeet seuraavana päivänä ja kutsua kenkkulit kaverinsakin rasvaiselle tarjottimelle. Röyh.

18.08.2018

Kinkkilään kehtaisi kiikuttaa kukkurallisen kiikkeriä keinuja. Kovasti kehuvat kotoista käden kaivertamaa koloa kuusikeinussa. Koivukin kurottaa kuormaan, koska kulhot kovertuu ketterämmin kovemmasta kepistä.

Koppava konstaapeli kukkoili keskiviikkona kun kuormaa kasasin. Kehtasi käkättää kolmasti. Kappas kun kissalan kukkaro kapeana kotiin kieppui, kuormaa kun kehuivat kokolailla komiasti kiinnitetyksi.

Keppiäkään Koppiksen kärrystä koskaan kellahtanut kanveesiin.

Kukkeliskuu kurkottakaa korkealle.

16.08.2018

Meidän länsinaapuurin lemppariruoka on porkkanavartaassa naftakärvennetyt silakkavaahtokarkit, niillä on aina kylmä, eikä niiden yläkerrassakaan ole ketään kotona.

Kävin taannoin koputtamassa lehmänkellolla niiden ovea, eikä kukaan avannut ikkunaa. Ovimatto haisi pilaantuneelle silakalle ja porkkanaa oli kaikkialla.

Nyt ne yrittää lämmittää mieltään kärventämällä nelipyöräisiään. Ehkä ne funtsii, että niiden tekemät kiesit ei muuhun kelpaa. Ja oikeassahan ne on.

Sen kerran, kun yhtä lainasin käydäkseni Huikulassa, se kyykähti Kolmen koukun kolpakon ojaan vikisten kuin lentävä porsas. Ei siitä saanut edes kinkkusiivuja. Onneksi hävittävät moiset.

14.08.2018

Puhelin on parsakaalin jatke banaanipellossa. Se ei toimi kuitenkaan silloin kun pitäisi ja maistuu raakana kissanhiekalle.

Tänään on pakko tehdä retki läheiseen romukauppaan ja hakea hilatsydeemivitkuttimia uuttaa viestintäkonkelia varten. Vien sen isoegoherroille Tolppamäelle ja käsken tuupata kallion sisään konepellin alle.

Alkaa niiden palvelut toimia vaikka maatuskat yrittää estää. Tänne ei tulla hillumaan kuin Niilon sukkaan.