27.09.2018

Tapasin eilen Koppiksen kanssa myyjän. Kunnon vanhan kansan reppukauppiaan, joka myi kameroita. Eikä mitään ihan tavallisia kameroita, vaan liikennevalvontakameroita. Niissä oli kameran kylkeen liitetty hienoja hilavitkuttimia, tutkia, kuvantunnistusta ja kaikkea muuta liikenteen valvontaan tarvittavaa toiminnallisuutta.

Myyjä oli siinäkin mielessä perinteinen myyjä, ettei ollut ihan rehellinen. Kovasti nimittäin perusteli laitteiden hankkimista liikenneturvallisuuden paranemisella. Vain tollot hankkisivat laitteet sellaista tarkoitusta varten, koska eivät paranna yhtään mitään muuta kuin omistajansa kassan täyttöastetta. Ja se onkin loistava syy hankkia masiinoita.

Laitoimme laskukoneen laulamaan.

Maattomassa on autoja liikennekäytössä noin 2,7 miljoonaa kappaletta. Ylinopeudesta tai muista pienistä liikennerikkeistä sakkoja kirjoitetaan Maattomassa noin 290 000 vuodessa. Todellisuudessakin vain noin 15%, eli 405 000 autoilijaa huristelee ylinopeutta. Ovat ärsyttävän lainkuuliaisia nuo Maattoman autoilijat.

Jos ostaisimme kasan hienoja kameroita ja sakottaisimme kaikkia huristelijoita kahdella sadalla vuodessa, tekisi se vain säälittävät 81 miljoonaa vuodessa Maattoman kassaan. Ei viitsi vaivautua.

Kävelimme ympäri huonetta ja mietimme mitä tehdä. Kunnes kolahti. Kävelimme ympäri huonetta. Kävelimme. Jokainen Maattomassa asuva kävelee. Yhteensä 5,5 miljoonaa kävelijää. Ja kukaan niistä ei tiedä jalankulkusäännöistä yhtään mitään. Eivät edes tiedä kummalla puolella tietä pitäisi kävellä tai onko sillä mitään väliä. jalankulkijoille tarkoitetuista liikennevaloista eivät välitä mitään, vaan pitävät niitäkin ohjeellisina. Suojatiet on heille tilataidetta, jonka päälle ei saa astua. Jokainen rikkoo kävellen sääntöjä useita kertoja vuodessa.

Kävelijät on meidän kohderyhmä. 5,5 miljoona sakotettavaa, jokaiselle parin sadan sakko vuodessa. Yhteensä 1,1 miljardia sakkotuloja Maattoman kassaan joka vuosi.

Tilasimme kameroita. Paljon kameroita. Pengoimme Kuukkelin datasta kaikki reitit, joissa ihmiset kulkevat. Aloitamme tiheimmin kuljetuista reiteistä ja miinoitamme ne täyteen kameroita. Seuraavaksi pistämme Jullen asialle kirjoittamaan lain, jolla saamme myös yksityisten hallussa olevat kamerat osaksi sakotusmyllyä. Kohta kukaan Maattomassa ei voi kävellä mihinkään kulkematta kameran ja meidän sakotusmyllyn kautta.

Sormet syyhyää, kun mietimme mitä muuta kivaa ja Maattoman kassaa kartuttavaa niillä kameroilla voi tehdä.

Turvallisuuden nimissä, tietenkin.