11.09.2018

Maattomaan on tunkua lähes yli äyräiden. Olemme tilanteessa, jossa meidän on perustettava Maattoman ensimmäinen kaupunki. Sen rakentaminen ja pyörittäminen maksaa nahkoja, paljon nahkoja. Eikä meillä ole mitään mielenkiintoa nahkoittaa sitä touhua Maattoman kassasta. Maksakoot kaupungin asukkaat itse. Ja sehän se meidän ongelma on, me olemme myös Koppiksen kanssa tuon kaupungin asukkaita. Emmekä me todellakaan aio maksaa nahan nahkaa kaupungin kassaan.

Kaupungin nahkoittamiseen pitää löytää malli, joka saa kaiken näyttämään paljon halvemmalta kuin se oikeasti on. Sen pitää myös antaa markkinointipoppoolle eväät mainostaa kaupunkia sellaisena, että kaikki haluaa sinne asumaan. Ja lopuksi sen pitää houkutella kärrylasteittain nahkoittajia, jotka haluavat syytää nahkoja kaupungin kassaan, nahkojen kuva silmissä kiiluen.

Ensimmäiseksi asetetaan verotukselle sopiva taso. Sellainen taso, että kaupunki on asukkaille aina halvimmasta päästä ja yrityksille kaikkein halvin, verrattuna tuleviin muihin kaupunkeihin. Sillä ei ole mitään väliä, että veronahat eivät tule riittämään menoihin, eivät edes lähelle. Tuolla saamme kaupungille loistavan maineen ja ne parhaimmat asukkaat.

Toiseksi perustamme kaupungille kunnon kasan firmoja, eli hienommin sanottuna konserneja. Jokainen niistä pistetään hoitamaan jotain kaupungin kontolle kuuluvaa hommaa, jota kaupunki ei halua maksaa. Eli kaikki kaupungin toiminnot. Voimme näyttää ulospäin, kuinka pienet kulut kaupungilla on. Ja kaikki uskoo.

Konserneille annetaan vain sen verran nahkoja, että saavat homman pyörimään. Kaiken lisänahkoituksen ne keräävät nahkoittajilta. Korko voi olla mitä tahansa, koska konsernin ainoa tavoite on jatkaa toiminnan nahkoittamista nahkoittajien avulla, saamatta nahan nahkaa kaupungin kassasta. Nahkoituksen vakuudeksi kaupunki antaa pääsääntöisesti maata, silloin kun kauniit sanat eivät riitä.

Vakuuksissa piileekin koko homman nerokkuus. Kaupungin kaavoitusmonopoli on ystävämme. Ne vakuudet hoidamme kaavoituksella sellaisiksi, että niillä on mahdollisimman paljon arvoa, mutta kuitenkin niin, ettei niille rakenneta mitään sinä aikana, kun ovat vakuutena. Niitä vastaan konsernit pumppaavat nahkoja nahkoittajilta niin kauan kuin mahdollista.

Lopulta tulee hetki, että nahkoittajat ilmoittavat, että vakuudet eivät enää riitä, lopettavat nahkoituksen ja rupeavat karhuamaan nahkojaan takaisin. Eipä hätää, annamme heille ne maat, jotka olivat vakuutena ja kuittaamme sillä koko homman. Kaikki ovat tyytyväisiä – hetken.

Heti kuittauksen jälkeen kaavoitamme maat vauhdilla joutomaaksi, jolle ei saa rakentaa yhtään mitään. Kun niiden arvo on romahtanut, pakkolunastamme ne takaisin kaupungille tulevan kasvun turvaaminen perusteena. Perustamme uuden konsernin konkurssiin menneen tilalle, hoitamaan samaa hommaa. Kaavoitamme lunastetut maat uudestaan, jotta niiden arvo on taas pilvissä ja aloitamme saman kierroksen alusta.

Kaupunkilaiset eivät koskaan joudu maksamaan yhtään mitään. Ne näennäiset veronahat voimme Koppiksen kanssa rällätä miten haluamme. Mukaan kekkereihin kutsumme ne fiksut kaupunkilaiset, jotka ymmärtävät mistä on kyse ja ovat hiljaa, eivätkä arvostele kaupungin johtoa, eli meitä. Eivät arvostele, koska tietävät, etteivät koskaan joudu maksumiehiksi. Ne tollot, jotka arvostelevat, eivät selvästikään tajua mistä on kyse. Mutta heitäkin tarvitaan maksamaan ne meidän bileet.