10.09.2018

Nyt kun olemme saaneet sopimusasiat kuosiin, meidän pitäisi enää valita kuka palkataan ensimmäisenä. Sen tiimoilta soittelimme jokuseen nupinmetsästyspuljuun. On ne kyllä totaalisen kujalla siitä miten noita rekryhommeleita puuhastelevat.

Ensiksi se koko projektin kesto. Jokainen niistä helppoheikkien vetämistä puljuista väittää, että sen yhden jantterin tai tantterin palkkaaminen kestäisi ainakin kaksi tai kolme kuukautta. Vähän sama, kuin palokunta sanoisi, että tullaan ehkä kuukauden päästä, jos se teidän tönö kytee vielä silloin.

Toiseksi se testisälä mitä tyrkyttävät. Ihanko oikeasti sitä kannattaa asiakkaalle sanoa, että me ei osata tätä meidän hommaa ja sen takia laitetaan jokainen tyyppi tekemään epämääräisiä testejä, jotka ei lopulta kerro yhtään mitään siitä kannattaako sitä tyyppiä palkata vai ei. Toisaalta ovat kyllä sen verran viisaita, että kokeilevat onko asiakas niin tollo, että menee koukkuun ja maksaa tuosta roskasta jotain. On niillä ainakin hauskaa ollut, kun ovat testejä viritelleet.

Kolmanneksi eivät ole vissiin koskaan kuulleet sanaa koeaika. Väittävät nimittäin, että jonkun palkkaaminen olisi iso riski. Toukan kanssa emme kumpikaan keksineet mitään palkkaamiseen liittyvää riskiä. Mehän voidaan monottaa se jantteri tai tantteri ensimmäisten kuukausien aikana pois koska lystätään, jos naama ei miellytä tai homma ei pelitä. Ja sittenkö meidän pitäisi ihan aikuisten oikeasti maksaa maltaita siitä, että joku nysvää sen palkkaamisen kanssa yhtä kauan kuin on tuo koeaika.

Tulimme siihen lopputulokseen, että noita käyrähakupuljuja käyttävät sellaiset dirikat, jotka ovat laiskoja tai hiukan tyhmiä. Sen lisäksi ne esittävät tärkeämpiä kuin ovat, niillä on mukamas niin kiire, etteivät itse ehdi, eikä kalenteristakaan oikein löydy aikaa haastatteluille. Oikeasti ne on niin tolloja, etteivät edes tiedä mihin hommaan ovat tyyppiä palkkaamassa tai minkälaista tyyppiä etsivät. Onneksi niitä on kuitenkin olemassa.

Päätimme Toukan kanssa laittaa tuollaisen palkkauspuljun perustamisen työlistalle. On se sen verran hauskaa bisnestä. Saa keksiä mitä tahansa järjetöntä ja aina löytyy joku joka haluaa siitä maksaa.

Palkkauksen hoidamme laittamalla pari mainosta ja päivämäärän, jolloin meitä saa tulla tapaamaan ilman mitään hakemuksia. Kätellään kaikki, siirretään sen perusteella ulos ja sisään jonoon. Ulos jonossa oleville sanotaan näkemiin ja sisään jonossa olevilta kysytään paljonko haluavat liksaa. Halvin tarjous pääsee duuniin, loput taalajärjestyksessä jonotuslistalle, josko halvin saa monoa koeaikana.